Klo 8:00 alkoi ensimmäinen elektroniikan opetustunti Hyriassa. Kurssilla on 14kpl opiskelijoita. Pojat ovat juuri sellaisi kuin muistan oman nuoruuteni vaiheet. Kännykkä on lisävaruste ja se on aina kädessä kuin mahdollista.
Esittelin itseäni samalla kuin jokaisen pojan nimen, onko syntynyt Hyvinkäällä ja harrastukset. Yhdellä oli jokkis-harrastus. Muilla ei oikein ollut juurikaan mitään. Viisi opiskelijoista taisi olla vain paikkakuntalaisia.
Aamupäivä meni nopeasti. Kokoamastani aineistosta käytiin 14s. läpi ja siihen asti olin mielessäni suunnitellut ajan riittävän.
Hamkissa oli itsetuntemuksen päivä. On erittäin rakentavaa kuulla aikuisten ihmisten kommentteja ja näkemyksiä asioihin. Jokaisen Di:n olisi käytävä opettajakorkeakoulu ennenkuin saisi tutkinnon käteen. Opekorkeassa tulee valtavasti käytännön asioita esille mitä muuten ei tule ajatelleeksi.